Beautiful Krabi!

Joo tää tosiaan vasta nyt ilmoille koska yritettyäni tuntikausia julkaista päivitystä Phanganilla luovuin epätoivosta ja postaan vasta nyt! Setti runoiltu ilmeisesti sunnuntaina, vain luoja tietää!

Hektisen Phi Phi elostelun jälkeen rauhoittuminen Krabilla ajoittui täydellisesti sillä tulevana maanantaina juhlitaan täyden kuun juhlia täällä itärannikon puolella Koh Phanganilla ja tätä tanssitapahtumaa sopii lähestyä ainoastaan täyteen ladatuilla yöeläinakuilla varustettuna.

Unni ja Arya ihmettelemässä Koh Podan kauneutta.

Unni ja Arya ihmettelemässä Koh Podan kauneutta.

Siirryimme Aryan ja Unnin kera lautalla niemimaan puolelle Krabille viime maanantaina, Jalal erkani seurastamme suuntaamaan kohti Pakistania ja Miika puolestaan lähti hoitamaan pankkiasioita Vietnamiin. (Sinällään vähän kreisi motiivi Vietnam ekskursiolle, mutta ilmeisesti lähin Commonwealth Australian konttori sijaitsee Saigonissa.) Reilu puolentoista tunnin kruisailu sujui täysin ongelmitta ja tämän jälkeinen minibussimatka Ao Nangin rantakohteeseen oli nopeaa kuin aikamatkustaminen konsanaan. Ao Nang on meitsin mielestä kuitenkin yksi Thaimaan ankeimmista paikoista, mutta ympäröivä alue on verhottu sen verran kauniisiin puitteisiin että täältä on hyvä lähteä tsiigailemaan eri ihmeellisyyksiä vallan tehokkaasti. Myös asuttamamme Slumber Party-hostelli (slumber party by the way tarkoittaa mimmien villejä yökyläbileitä) oli sosiaalisuudessaan ja siisteydessään erittäin miellyttävä majapaikka.

Meitsi hämähäkkimoodissa! Mahtavaa urheilua, mahtavat adrenaliini syöksyt! Pakko päästä uudestaan!

Meitsi hämähäkkimoodissa! Mahtavaa urheilua, mahtavat adrenaliini syöksyt! Pakko päästä uudestaan!

Arya laskeutumassa seinältä. Henkilökohtaisesti tämä osuus kiipeilyä oli ehdottomasti karmivinta, miten voi muka luottaa heppoiseen nailonköyteen? Huh

Arya laskeutumassa seinältä. Henkilökohtaisesti tämä osuus kiipeilyä oli ehdottomasti karmivinta, miten voi muka luottaa heppoiseen nailonköyteen? Huh

Muuten Ao Nang jätti vähän karun kuvan itsestään, varsinkin kun vaihtoehtona on noin kymmenen minuutin venematkan päässä sijaitsevat paratiisipakopaikat kuuluisine kiipeilykallioineen, Tonsai ja Railay Beach! Näistä etenkin edellämainittu varasti pahasti allekirjoittaneen sydämen yksinkertaisella elämänmuodollaan ja kiireettömän rennolla habituksellaan. Tonsai on jokaisen kalliokiipeilijän keidas, halvinta majoitusta johon olen Thaimaassa vielä ikinä törmännyt (50 bahtia yö omasta bungalowista!!!) sekä tosiaan maailmanluokan kiipeilymahdollisuudet. Itse en tästä lajista ihan hirveästi vielä ymmärrä, mutta puolen päivän kalliokiipeilykurssi sytytti niin ison kipinän hommaan ettei paremmasta väliä. Ehdimme kaiken amatööri-infoilun jälkeen kipuamaan kolme eri reittiä samalla kalkkikiviseinällä ja kaikkien kiipeilijöiden sankari M.Osipow oli aloittelijoista ainoa joka selvitti tiensä vaaroja uhmaten jokaisen seinämän huipulle. Käsittämättömät adrenaliinisyöksyt! Pelottavinta meitsin mielestä ehdottomasti takaisin alas laskeutuminen, luottaen sokeasti turvaköyden kantavuuteen. Huhhuh, jäätävän jännittävää puuhaa! Olin tosiaan ilmeisen lahjakas näin kömpelöksi mieheksi (tai sitten vain tarpeeksi itsepäinen luovuttamaan) sillä puolet meitsin kokoluokasta sisältävät Arja ja Unni eivät kyenneet valloittamaan kuin vain yhden reiteistä. Ilmeisesti kiipeily on isojen kömpelöiden jätkien laji? So not. Tätä herkkua on tosiaan saatava lisää, joten reissulla lienee palattava tai jossain muualla syvennyttävä tämän koukuttavan lajin saloihin! Tonsai Beach the place to be!

image

Koh Tup Krabin saaristossa, mestaan pääsee vierailemaan vain laskuveden aikaan, kun vesi vetäytyy jättäen hiekkasillan kuljettavaksi! Siistiä!

image

Tonsai Beach

Kiipeilyseikkailua edeltävänä päivänä lähdimme porukalla kruisailemaan Krabin edustan kuuluisia saaria. Hintatietoisina turisteina tinkasimme päiväretken lounaalla naurettavan edulliseksi, 7 euroa koko päivän veneseikkailusta! Thaimaa on niin paljon halvempi maa reissata lowseasonilla, meitsi diggaa! Anyways, retkeen sisältyivät klassiset kohteet joiden kauneutta eivät tosiaan riitä meitsin sanataidot oikeuttavasti kuvailemaan, kuvat (MUL ON UUS KAMERA!!!) puhukoot puolestaan.

Meitsin yritelmä Krabin postikorttikansikuvaksi!

Meitsin yritelmä Krabin postikorttikansikuvaksi!

Näkymät Phra Nang biitsille ilmeisesti saman nimisestä luolastosta. Makeeta jeah!

Näkymät Phra Nang biitsille ilmeisesti saman nimisestä luolastosta. Makeeta jeah!

Uhkaavat kalkkikivimuodostelmat näyttävät suorastaan vyöryvän niskaan! Phra Nang tämäkin

Uhkaavat kalkkikivimuodostelmat näyttävät suorastaan vyöryvän niskaan! Phra Nang tämäkin

Long Tail Boats - ilmeisesti pitkähäntäveneitä kauniissa rivissä

Long Tail Boats – ilmeisesti pitkähäntäveneitä kauniissa rivissä

Phallus Shrine, Phra Nang. Hämmentävä puupenispyhättö! Näitä hipelöimällä saavuttaa tarun mukaan suuremman asteen hedelmällisyyden, lisääntyminen on siis mitä ilmeisimmin varmistettu! Kannattavaa puuhaa tämä matkailu...

Phallus Shrine, Phra Nang. Hämmentävä puupenispyhättö! Näitä hipelöimällä saavuttaa tarun mukaan suuremman asteen hedelmällisyyden, lisääntyminen on siis mitä ilmeisimmin varmistettu! Kannattavaa puuhaa tämä matkailu…

Koh Tupin turistitäyteläinen laguuni

Koh Tupin turistitäyteläinen laguuni

Moikka äiti! Phi phi jätti tällaisen jäljen meitsiin!

Moikka äiti! Phi phi jätti tällaisen jäljen meitsiin!

Word. Tämänhetkinen sijainti tosiaan Koh Phangan jossa Full Moon Party meininki on täydessä mekastuksessa!
Elämä on rantajuhla, jeah

!

Koh Phi Phi

Koh Phi Phi.
Koh Phi Phi.

Freedom in Maya Bay! Tässä mestassa Leonardo di Capriokin chillaili The Beach-elokuvan kuvauksissa! Niin mahtava paikka.

Freedom in Maya Bay! Tässä mestassa Leonardo di Capriokin chillaili The Beach-elokuvan kuvauksissa! Niin mahtava paikka.

Tämä Andamaanien rannikon ykkössaari (kaikkien bilettäjien mielestä ainakin) suorastaan korruptoi viattoman matkailijan. Päivisin tavalliselta rantalomakohteelta vaikuttava saari muuntautuu yöaikaan kaikkien rantabailuttajien paratiisiksi. Meininki on hektistä pahimman tutistikauden ulkopuolellakin. Juhlintaa ei pysäyttänyt edes bilettäjät vesittänyt rankkasade, tanssijalka nousi aamuun asti lähes viitenä päivänä peräkkäin. Kuudentena aamuna olin saanut juhlinnasta tältä osaa tarpeekseni, oli tullut aika vaihtaa jälleen maisemaa!

Iloisen värikkäät ämpärit siinä odottavat ottajaansa

Iloisen värikkäät ämpärit siinä odottavat ottajaansa

Phi Phin evoluutio transportaation osalta on tyssännyt mies voimalla liikkuviin kärrysysteemeihin, onnekkaasti!

Phi Phin evoluutio transportaation osalta on tyssännyt mies voimalla liikkuviin kärrysysteemeihin, onnekkaasti!

Thaimaan legendaaristen rantabileiden vauhdittajana toimii nerokkaan tehokas keksintö, kaikkien janoisten sankari ja bile-eläinten menojuoma viinaämpäri, eli kavereiden kesken bucket. Näitä ämpäreitä on kuitenkin syytä kohdella asianmukaisen kunnioittavasti, sillä kostean kuumassa illassa jääkylmän ja salakavalasti päihdyttävän virvoikkeen liiallinen nauttiminen saattaa olla turmiollista niin sielun kuin ruumiinkin kannalta. Tästä huolimatta viihteelle vaihtaneet urhoolliset matkailijat kohtaavat tämän mahdollista ylilyöntiä aiheuttavan objektin lähes jokailtaisella varmuudella. Ämpärin nauttiminen oikealla tavalla oikeassa seurassa on taitolaji, jonka vain harva hallitsee mestarillisesti. Harjoiteltuamme kuitenkin monena peräkkäisenä iltamana tätä edellämainittua rituaalia, saavutimme kenties pätevän lopputuloksen. Väkijuomaämpäri yhdistettynä kahteen isoon paikalliseen Chang-olueen tuottaa täyteläisen hurmiollisen olotilan johon lisättävä rantabileympäristö johdattaa juhlakansan suorastaan euforiseen hurmokseen.

Varoittavista sanoista huolimatta ihmiset saattavat tietämättään vaikeuttaa päätöksentekokykyjään...

Varoittavista sanoista huolimatta ihmiset saattavat tietämättään vaikeuttaa päätöksentekokykyjään…

Löimme viisaat päämme yhteen. Mistäänhän ei mitään tiedetä, mutta tässä siis täysin virallinen ja empiirisen tutkimuksen perusteella, monen eri tutkijan toimesta päteväksi tutkittu resepti onnelliseen illanviettoon tässä tuhansien hymyjen maassa:

1. Kreisibailaamista suunnittelevan yksilön on suoritettava erilaisia mentaalisia toimenpiteitä saavuttaakseen tavoitteellisen positiivisen rantabailutustilan, ns euforian. On suositeltavaa esimerkiksi kuunnella mielekästä musiikkia tai kenties nauttia muiden iloisten toimijoiden seurasta.

2. Erilaisten väkijuomien nauttimista ei sovi aloittaa liian aikaisin, suositeltava ajankohta aloittaa sivistynyt nautiskelu on aikaisintaan auringon laskettua. Seurustelujuomien yhdistäminen illallistilanteeseen on myöskin suositeltavaa.

3. Juhlimaan suuntaavan bile-eläimen ei tulisi ylittää toimivaksi todettua annosmäärää, kahta kappaletta paikallista olutta höystettynä edellämainitulla rantaämpärillä. On myös huomioitava yksilökohtaiset muuttujat, kyseisen reseptin toiminta on testattu vain miespuolisten henkilöiden toimesta. On suositeltavaa muistaa omat rajoitteet.

4. Erilaisten janojuomien suoritettua taikatemppujaan, löytää valmistautumisen oikein suorittanut iltaeläin itsensä hymyilemästä tanssilattialta muiden yhtä onnellisten kanssabailuttajien ympäröimänä. Ihanaa! Vähänkö helppoa hei!

Saarella on vain yksi katu, eikä lainkaan moottoriajoneuvoja. Yöaikaan katukuva täyttyy iloisista illanviettäjistä

Saarella on vain yksi katu, eikä lainkaan moottoriajoneuvoja. Yöaikaan katukuva täyttyy iloisista illanviettäjistä

Siispä.
Bilemeininki Phi Phillä on toistuvasti uskomattoman iloista ja energistä, kukapa ei tämänkaltaiseen ilosteluun ihastuisi! Ikävä kyllä yöelämän kierteissä saaren ykkösranta ottaa melkoista vahinkoa vastaan juhlakansan jätteiden lojuessa ympäriinsä biitsillä seuraavana päivänä. Mutta kun se kreisibailuttaminen on vaan niin superkivaa!!

Bilettämiseen koukuttumisella on ikävä varjopuoli, aamuisen vapinan lisäksi se, että saaren tarjoamat parhaat ihmeellisyydet jäävät näkemättä havaitessasi auringon jo laskevan aamutoimiasi suorittaessa. On kuitenkin syytä ottaa itseään edes jollain tavalla niskasta kiinni ja toimittaa itsensä ainakin kerran toiselle Phi Phi – saarista, ainakin kaikkien rantaintoilijoiden ykköskatedraaliin Maya Bayhin, The Beach- elokuvasta tuttuun palaan paratiisia. Henkilökohtaisesti tämä lienee ehdottomassa mielikymmenikössä kaikista mestoista joissa olen saanut kunnian vierailla. Etenkin näin lowseasonilla, kun rannalle on saavuttava vaikeakulkuisen kallio/korallikivi yhdistelmän läpi kiipeillen, on mahdollista jopa nauttia tästä upeasta mestasta kaikessa rauhassa. Päivien satamisen jälkeen säteitään hetken ajaksi lainannut aurinko kruunasi kokemuksen rannalla. Kyllä kelpaa.

Näiden jäbien kanssa oon edennyt pari viikkoa! Meitsi, Arja, Unni ja Jalan! Taustalla jälLeen Maya Bay

Näiden jäbien kanssa oon edennyt pari viikkoa! Meitsi, Arja, Unni ja Jalan! Taustalla jälLeen Maya Bay

Huhhuh, seuraavaksi on otettava haltuun Tonsai biitsin kuuluisat kiipeilykalliot, jonka jälkeen matka jatkunee lähestyvän vuosipäivän (kelatkaa 365 päivää poissa Suomesta!!!!!) kunniaksi kohti legendaarisia täyden kuun bileitä, Full Moon Partyja.

Biitsibailukingi Mosipow kuittaa.

PS. Mun kamera hajos ja muistikortti sen mukana, joten menuetin kaikki kivat kuvat saarilta :(! Uusi kamera hankittu, joten seuraavan postauksen multimediavallankumousta ei voi estää! Kuvat näin ollen kaapattu kanssamatkustajien laitteista, mestarivalokuvaaja mosipowin otokset siis loistavat poissaolollaan, pahoitteluni!

Saarihyppelyä Malesiasta Thaimaaseen

Ilmeisesti tyypillä unohtunut valokuvausvälineet himaan ja ainut tapa tallentaa näkökenttää on klassisempi luonnostelu! Tämä Penangissa

Ilmeisesti tyypillä unohtunut valokuvausvälineet himaan ja ainut tapa tallentaa näkökenttää on klassisempi luonnostelu! Tämä Penangissa

Tietoteknisistä ongelmista johtuen kärsin tyhjän paperin kammosta eli niin kutsutusta writers block- syndroomasta. Koitin kuitenkin tiivistää viime päivien tapahtumat nopeasti kasaan:

Jeah.

Perjantaiaamuna oli vielä pakko käydä tsekkaamassa Secret Reef uudestaan. Tälläkin kertaa pääsin kuin varkain nauttimaan tästä visuaalisesta ylilyönnistä, kun viime kerran harhailusta sisuuntuneet sukeltajat löysivät perille ja meitsi tietenkin muiden mukana. Mahtava paikka, ei voi muuta sanoa. Palattuani sukellusreissulta pakkasin äkkiä rinkkani ja hyppäsin veneeseen kohti niemimaata. Mulla ei tosin taaskaan ollut oikein mitään kohdetta tai suunnitelmaa, joten päätin ajelehtia virran mukana ja katsoa minne päätyisin.

Tapasin veneessä neljä englantilaista reissaajaa Jalalin, Aryan, Unnin sekä Hasanin. Jäbät ovat kunnioittavasti kotoisin lähi-idän eri maista, mutta brittien kansalaisia ja kaikki kunnioitettavasti lääketieteen opiskelijoita. Anyways suht mahtiäijiä ja olivat matkalla Penangiin, joten hetken mielijohteesta tempauduin tyyppien matkaan. Kuala Besutin satamasta nappasimme yksissä tuumin minibussikyydin toiselle puolelle Malesiaa. Seitsemän tunnin ajomatkan jälkeen löysimme itsemme harhailemasta Georgetownista, Penangin reppureissaajakeskuksesta. Reissulla pysähdyttiin erittäin satunnaisissa paikoissa, kuljettajamme oli nimittäin huumorimiehiä ja sai jonkinmoista tyydytystä matkustajien hämmentämisestä. Suosikkistoppina mainittakoon keskelle valtatiesiltaa pysähtyminen vain ilmoittaakseen että olemme sillalla. Mitä helvettiä, miksi kaikki on hulluja täällä?

Kaikkien eksoottisten vaihtoehtojen sijasta Penangin ykkösruokala oli kuitenkin Old Trafford Burger, ihan koska vaan United! Huomatkaa Jamal tunnustamassa väriä

Kaikkien eksoottisten vaihtoehtojen sijasta Penangin ykkösruokala oli kuitenkin Old Trafford Burger, ihan koska vaan United! Huomatkaa Jamal tunnustamassa väriä

Georgetown on kulttuurien sulatusuuni, jossa yhdistyvät mielenkiintoisella tavalla muun muassa intialaiset, malesialaiset, brittiläiset sekä vaikkapa kiinalaiset vaikutteet. Mesta on suoranainen fuusio jossa eri syntyperät näkyvät värikkäänä meininkinä katukuvassa. Ruoka on ihan uskomattoman hyvää ja maukasta ja sitä on tarjolla kaiken aikaa ja kaikkialla. Mentiin jätkien kanssa harhailemaan intialaiskorttelin syövereihin josta löytyi kenties maukkain koskaan nauttimani ateria. Ei huhhuh miten voi olla niin hyvää safkaa, Michelin tasoa! Asuttamamme hostelli oli myös mitä mainioin, paikan omistaja Charlie kierrätti meitä ympäri kaupunkia ja järjesti esimerkiksi ilmaisen retken läheiseen kansallispuistoon. Mahtava äijä! Puisto itsessään ei ollut mitenkään tajuntaa räjäyttävä, mutta huipussaan ollut ryhmähenki teki kokemuksesta mielekkään. Tämä ilmaisreissu ei tainnut olla ainoa laatuaan sillä heti biitsille päästyämme oli herra Hostellinomistaja vaatimassa mimmeiltä ylimääräisiä vaatteita päältä pois. Biitsillä oli kuulemma vain yksi sääntö, bikinipakko. Hämmennystä lisäsi paikallisten simmailu vaatteet päällä. Kenties tämä sääntö oli isäntämme oma innovaatio. Ei mua ainakaan haitannut tsiigailla kansainvälisiä biitsibeibejä, huraa Charlie!

Monkey Beach Penang. Ykkösviihdyke massiivinen keinusysteemi rannalla!

Monkey Beach Penang. Ykkösviihdyke massiivinen keinusysteemi rannalla!

Penangin tarjonta oli tsekattu sunnuntai-iltaan mennessä, joten ilmassa väreili kysymys: minne seuraavaksi? Tätähän ei tarvinnut kauaa pohdiskella, sillä nopean googlauksen jälkeen bongattu halpalento Phuketiin oli tarjous josta ei voinut kieltäytyä. Suosin itse kyllä mahdollisimman maanläheistä joukkoliikennettä, mutta maarajan yli Thaimaaseen siirtyessä saa vain 2 viikon viisumin. Lentäessä puolestaan leimataan kuukaudeksi aikaa passiin. Lento oli noin puolet kalliimpi, mutta viisumin, matkaseuran sekä kätevyyden puolesta kenties parempi diili. Thaimaaseen siis! Alunperin olin suunnitellut jatkavani taivalta kohti Borneon villejä meininkejä, mutta käynnissä on hedelmäsesonki, joten orankien ja muiden metsän olentojen bongaaminen on vaikeutunutta ja eläinhavainnot harvassa. En todellakaan reippaile päiväkausia viidakossa havainnoimatta yhtäkään oranssiturkkia! No way! Jääköön tämä seikkailu myöhäisemmälle ajalle.

Thaimaa ilmeisesti suunnittelee turistien houkuttelua Venetsialle tyypillisin keinoin. Harmi vain että kuravedessä kahlaaminen ei tunnu oikein porukkaa viehättävän...

Thaimaa ilmeisesti suunnittelee turistien houkuttelua Venetsialle tyypillisin keinoin. Harmi vain että kuravedessä kahlaaminen ei tunnu oikein porukkaa viehättävän…

Propellerikoneella Penangista Phuketiin ja mitä avautuukaan silmieni edessä. Järkyttävä myrsky ja vesisade. Kadut tulvivat ja ihmiset kahlaaavat paikasta toiseen. Ilmeisesti sadekausi on todellinen ilmiö ja ilmeisesti mitä todellisimmillaan juuri nyt Etelä-Thaimaassa. Ihmeellistä kyllä, pahamaineinen Patong Beach oli kuitenkin suhteellisen täynnä porukkaa. Olin täällä viimeksi puolitoista vuotta sitten tammikuussa ja väkeä oli lähes saman verran. Tälläkään kertaa en halunnut jäädä tänne mätänemään. Mesta on täynnä vanhoja miehiä ja heidän maksettuja seuralaisiaan sekä niin kutsuttua ping pong- showta kaupustelevia myyntimiehiä (Kyseisessä näytännössä naisellisen sukupuolielimen hallinnan mestarit suorittavat erittäin hämmentäviä asioita sukuelimillään. Homma on eettisesti varsin kyseenalaista ja työskentelevät mimmit työhön pakotettuja ja usein myös vahvasti huumattuja). Yh. Buukkasin heti seuraavaksi päiväksi lauttamatkan Koh Phi Phille, saarelle jossa esimerkiksi The Beach elokuvan rantakohtaukset on kuvattu. Mestan yöelämä on myös varsin railakasta, joten luvassa lienee villejä illanviettoja sekä saarielämälle tyypillistä ihanaa tekemättömyyttä.

Ollaan kotona Koh Phi Phillä! Huomatkaa taka-alalle eksynyt trävelleri M.Erkheikki

Ollaan kotona Koh Phi Phillä! Huomatkaa taka-alalle eksynyt trävelleri M.Erkheikki

Suuntaa antavana ilmansuuntana pohjoinen ja siellä odottavat ihmeellisyydet! Vapise Thaimaa, meitsi on palannut! Toivottavasti monsuuni lakkaa. Peace!

Kalakoulu ja merenalainen eläintarha

Virtuaalinen vuorovaikutukseni on nykyään täysin riippuvaista ikivanhasta Samsung-puhelimestani. Tämähän on koettava suoranaisena haasteena ja hidasteena tiedottavalle julkaisutoiminnalleni. Anyways, meitsi tosiaan aloitti AOWD(Advanced Open Water Diver)-kurssin jonkinmoisella oppitunnilla jossa keskityttiin oman olemuksen hallintaan vedessä. Tämä sukeltamisen kannalta kenties tärkein taito, on laji jossa mestarisukeltajat erottautuvat amatööreistä. On uskomatonta miten helpolta voi sukellusmaikan toiminta veden alla näyttää. Henkilökohtaiset fiilikseni olivat suhteellisen ristiriitaiset, tein suunnilleen kaiken mahdollisen aluksi väärin, mutta oppitunnin jälkeen oloni oli edistyneempi kuin koskaan! Meitsi tykkää sukeltamisesta sen uskomattoman vedenalaisen leijumisfiiliksen takia! Miten voi olla mahdollista vain ”istua” pinnan alapuolella ja säädellä korkeuttaan hengittämisen avulla. Toinen ehdoton magneetti tähän settiin on se vedenalaisen maailman kauneus joka ei pinnalta täysin erotu. Uskomatonta, tätä lähemmäksi avaruusmatkailua ei varmaan maan päällä(tai periaatteessa sen alla) pääse. Jäätävä innostuminen!!

 

Coral Bay – biitsi saaren toisella puolella. Ei ollenkaan huono mesta paistatella paivaa…
Yritykseni ottaa mieletonta taidekuvaa samassa mestassa

Odotellessani sukelluskurssin alkamista olen viettänyt aikaani lähinnä vetelehtien tällä paratiisisaarella. Maanantaina sain kuitenkin koottua itseni ja tempauduin mukaan snorklausreissulle saaren ympäri. Elämys oli varsin ristiriitainen, suurin osa snorklauspaikoista oli tuhoutunut vastuuttoman turismin ja muun toiminnan seurauksena. Ihmiset seisoivat ja potkivat koralleja sekä yrittivät tarrautua paikalle ilmaantuneisiin kilpikonniin. Mielestäni kilpparit ovat niin majesteettisen kauniita eläimiä, että tämä niiden fyysinen kiusaaminen sai kaltaiseni herkän sielun voimaan pahoin. Miksi pitää tuhota näin hienoja mestoja? Järki käteen, täällä ei varmaan ole paljoakaan jäljellä meiningin jatkuessa samanlaisena muutaman vuoden ajan. Toisaalta kohteet olivat erittäin kauniita, vedenalainen elämä oli yhä varsin vivahteikasta ja lukuisaa ja etenkin kilpikonnien kohtaaminen oli mahtavaa. Eihän tätä voi keneltäkään kieltää, mutta katsoessani muutaman malesialaisen ukkelin syöttävän jonkinnäköistä hampurilaista kalakunnalle, herää kysymys onko tässä mitään senssiä?

Perhentianin ja sen luonnon onneksi saari on puolet vuodesta lähes täysin autio monsuunikauden tehdessä olosuhteet saarella varsin sietämättömiksi. Go mother nature!

Seuraava haaste sukeltajan urallani, oli henkilökohtaisesti erittäin kuumottava yösukellus.

Night dive. Yösukellus. Meitsi kauhusta jäykkänä. Tosiaan, osana sukeltajan jatkotutkintoa on valittava muutama ns adventuredive, seikkailijasukellus. Mikäänhän ei tietty ole hardcorempaa kuin tykittää syvyyksiin pilkkopimeässä, näkyvyyden rajoittuessa vedenkestävän taskulampun valaisemaan näkökenttään. Mutta mitä kaikkea sitä näkeekään pinnan alla silloin kun kalojen pitäisi olla nukkumassa! Jäätävät kalmaribileet sekä erilaisten rapujen tsembalot. Täytyy myöntää ettei tämä yösukellus ollut ihan meitsin juttu. Kärsin kenties pienimuotoisesta pimeän kammosta, joten mustaan märkyyteen ampaiseminen ei kenties ole se ykkössetti. Päätin kuitenkin miehistyä ja kohdata pelkoni. Vedestähän nousi täysin uusi mies!

Vedin kaikkien aikojen pisimmän sukellukseni! 58 minuuttia, personal best ja mieletön hymyily. En voi kuitenkaan pitää performanssiani täysin sataprosenttisena, sillä settiin kuului jonkinmoinen rastisuunnistus pimeässä. Meno oli kuin Jukolan viestissä, paitsi tällä kertaa hikipannan sijasta vedettiin snorkkeli huurussa. Mitä helvettiä, miten ne kuvittelee että mä osaan ylipäätään lukea kompassia, tehdä sitä pilkkopimeässä taskulampun avulla ja kaiken lisäksi muutaman ilmakehän veroisen vesipaineen alla. Ei huhhuh, herätkää. Enhän mä osaa edes vielä sukeltaa kunnolla. Jollain ilveellä sain kuitenkin hinattua (sori suomalaiset aakkoset loppuvat tahan :(!) itseni lapi tasta vaaditusta navigaatiohaasteesta. Taisin myos jossain vaiheessa nukahtaa veden alle. Ehkei mua pitaisi paastaa enaa sukeltamaan, ei ainakaan oisin. Sukellusmestari Lee, lempinimeltaan ”Theseus”, kreikkalaisen merenjumala Poseidonin pojan mukaan, suorastaan naureskeli meikalaisen meiningeille mutta hyvaksyi kuitenkin suoritukseni! Yeah!

Naitten tyyppien kaa meitsi sukeltaa!

 

Naytan talta nykyaan, oon siis elossa. Huomatkaa etta reissuparta vain jatkaa kasvamistaan vaikka se ajettiin vain viikko sitten! Tamahan tarkoittaa etta meitsi on kasvamassa isoksi, vai mita?

Kurssin viimeisena sukelluksena oli suoritettava deepdive, syvasukellus. Paasimme kurssitoverini Chrisin kanssa ilmeisen onnekkaina suorittamaan taman haasteen harvalle suodussa sukelluspaikassa nimelta Secret Reef. Jo nimestakin voi paatella paikan hyvin varjelluksi salaisuudeksi. Jokainen Spice Diversin sukellusopettaja lahti mukaan talle seikkailulle ja jokainen naista kokeneista sukeltajista oli silminnahden erittain innoissaan tulevasta paikasta. Secret Reefin sijainti on vain harvan Perhentianilla sukeltavan tiedossa, silla paikalliset kalastajat katkaisevat sijaintia merkkaavat poijut voidakseen salakalastaa taman hyvin eloisan paikan asukkeja rauhassa. Saali. Onnekseni Spice Diversin tyypit todellakin tiesivat taman mestan lokaation, suunnilleen. Reissuun lahti 10 sukeltajaa, seka 7 tyontekijaa sukellusliikkeesta. Naista kaikista taman salaisen riutan loysivat vain 5 ihmista, meitsi tietenkin mukaan luettuna. Onneksemme meidat AOWD-kurssin suorittajat laitettiin taman edellamainitun Theseuksen vastuulle ja eihan tama legendaarinen ukkeli tietenkaan erehtynyt navigoinnissaan. 28 metrin aavemaisessa syvyydessa aukeni kenties kaunein naky mita olen ikina kohdannut. Paikka oli tupaten taynna erilaista merenelavaa. Kirosin erittain pahasti mielessani sita etten voinut tallentaa tata uskomattomuutta jalkipolville millaan kameralla, silla sanat eivat riita kuvailemaan tata visuaalista ylilyontia. Paikka oli kuin keidas muuten hiekkaisen merenpohjan keskella. Mulla ei ole mitaan hajua minka merkkisia kaloja taalla tuli nahtya, mutta niita oli paljon ja kaikissa mahdollisissa muodoissa. Pallokaloja, haikaloja, leijonakaloja, suuria parvia barrakuda-kaloja, mureenoita, ties mita kaikkia mahdollisia mielettoman varikkaita otuksia. HUHHUH! Ehdottomasti kaunein ja hienoin vedenalainen kohde, jota olen koskaan paassyt todistamaan. Jos ikina paasette Perhentianille, hankkikaa kasiinne Spice Diversin osaavaa porukkaa ja pyytakaa opastamaan talle pyhalle paikalle. Paastyani takaisin pinnalle ongelmitta sujuneen sukelluksen jalkeen oli erittain vaikea pidatella euforista naurua ja mieletonta virnetta. Yritin kuitenkin kunnioittaa suurinta osaa muusta sukellusporukasta, joita otti erittain pahasti kupoliin se fakta etteivat he olleet loytaneet perille tahan uskomattomaan elaintarhaan. Iso kiitos Spice Diversille, ei taida olla parempaa tapaa paattaa sukelluskurssi. (Paitsi etta meitsihan lahtee huomenna uudestaan tahan paikkaan, silla epaonnistumisesta sisuuntuneina suurin osa porukasta joka ei loytanyt perille lahtee uudelle ristiretkelle. Oletan heidan talla kertaa onnistuvan, joten paasen uudestaan ihailemaan tata euforista kauneutta. SIIISTIA! EI HUHHUH!

 

Meitsin ikioma ja ihan virallinen valiaikainen kurssitodistus! YEAH!

 

Sukelluksen jalkeen kurssipalaute ja Advanced Open Water Diver – paperit kouraan. Mahtava fiilis! Tasta on niin hyva jatkaa! Huomenna aamusukelluksen jalkeen suuntaan takaisin Malesian niemimaalle ja kohti lansirannikon Penangia tai mahdollisesti verovapaata Langkawin saarta. Himo sukeltaa on syttynyt sisimmassani, tama on erittain addiktoivaa puuhaa. Huhhuh. Jos vain olisi saanut kuvia tasta mielettomyydesta. Pics or didnt happen, niinhan kaikki sanovat… Pakko varmaankin sijoittaa jalleen rahaa jonkinmoiseen seikkailukameraan.

 

PS. Meitsin maski painautui niin jaatavalla voimalla naamariin kiinni, etta saan viettaa muutaman paivan silmaluomet viehattavasti mustelmilla!

D’Lagoon ja ruosteiset rautaportaat, reippailin paikalle ilman jalkineita. Onneksi on tetanus rokotus, toivottavasti…

 

Pulau Perhentian

Perhentian Kecil. Pienempi näistä Perhentian saarista on jokaisen itseään kunnioittavan reppureissaajan ja etenkin jokaisen vähääkään sukeltamisesta kiinnostuneen niin sanotulla ämpärilistalla. Paratiisi, näin voisi tietenkin tätäkin paikkaa nimittää monen muun Kaakkois-Aasian rantakohteen rinnalla, mutta Perhentianin upeaa saarta ympäröi sen verran kirkas versio valtamerestä että saari on varsinainen valioyksilö vertaistensa joukossa. Ihmisiä tänne kuitenkin ehkä houkuttelee eniten se, mitä nämä märät syvyydet kätkevät sisäänsä, huippuluokan sukelluskohteet! Itsekin raahauduin tänne sukeltamisen, etenkin sen edullisuuden perässä.

Long Beach – snorkalta voi suoraan rannalta ja tama eloisin Perhentianin rannoista muuttuu yoaikaan rentoutuneeksi rantabilekeitaaksi.

Ilmoittauduin eilen Advanced Open Water Diver-kurssille, syventääkseni taitojani tässä jalossa lajissa. Tämä lysti kustantaa vain noin 920 ringittiä, noin 230€. Vertailun vuoksi esimerkiksi Australian Cairnsissa suoritettuna, sama lysti maksanee vähintään 500 euroa. Tämähän on siis silkkaa säästöä! Ilmeisesti vain Thaimaan kuuluisa vedenalainen pääpaikka, Koh Tao, on Perhentiania edullisempi. Kaikkien haastattelemieni sukeltajien mukaan Perhentianin vedet ovat kuitenkin täysin eri tasolla tähän kilpailijaansa verrattuna.
Saarelle pääseminen on suhteellisen helppoa. Seikkailijan on vain paikallistettava itsensä Kuala Besutin satamakylään ja napattava sieltä vauhdikas powerboat kyyti mestoille. 40 minuutin matkanteon jälkeen voi laskeakin sitten jo jalkansa samettisen pehmeälle hiekkarannalle ja aloittaa saarielämän ainoan hankalahkon vaiheen: majapaikan etsimisen. Jostain kumman syystä tarjonta ei saarella vastaa kysyntää, joten saadakseen yösijan on saarelle saavuttava mahdollisimman aikaisin. Hintalaatusuhde on saarella suhteellisen surkea, itse maksoin halvimmasta murjusta kolminkertaisen summan niemimaan hintatasoon verrattuna. Mutta eihän tänne tultu nukkumaan? Eihän? Haluun biitsibailuttaa! (Lisattava nain jalkimainintana viikonlopun rientojen jalkeen, etta Perhentianin yoelama on laidback-asenteella suoritettavaa chillailua, ei Thaimaan pahamaineisten rantabileiden kaltaista kreisibailutus elamaa!)

Jou, taalla tosiaan kaksi saarta, joista meitsi majailee tuolla pienemmalla. Suurempi saari enemman resorttimeiningilla, kun taas taalla pienemmalla bakpakkeripuolella kaikki on hieman halvempaa!
Meitsin kantakahvila, lahinna tosiaan sen takia etta kaikki taalla saarella on noin tuplahintaista mantereelle verrattuna. Ei oo mikaan lompakkoystavallinen mesta verrattuna yleiseen hintatasoon.

Joo, suoritan sukelluskurssini Spice Diversin kautta, pääosin siitä syystä että ilmoittaessani olevani kenties universumin avuttomin vedenalainen etenijä vastasi paikan kouluttaja huolieni olevan hänen opetuksensa jälkeen luetut ja kykyni sukeltajana täysin uudella tasolla. Suuria puheita, mutta luottoni herraan on kivenkova, toivottavasti Lee on maineensa veroinen vedenalainen sensei. Spice Diversilla on tietenkin myös suomalaista osaamista duunissa stadilaisen Jasminin muodossa. Osoittaaksemme myös maailman pienuutta on mainittava seuraavaa: Jasminin kaksi juuri saarelle saapunutta frendiä ovat matkalla Balille moikkaamaan meitsille Lagon varastolta tuttuja Topiasta ja Jimiä. Meitsillä oli tietenkin myös päällä teettämäni paita jossa Jimin mitä ilmeikkäimmät piirteet komeilivat. Ei varmaan nyt ihan joka päivä näe itselle tuntematonta tyyppiä jonka paitaan on printattu oman frendin naama. Pieni on maailma ja Suomi vielä pienempi.
Iltapäivällä menimme mimmien kanssa snorklaamaan ja tämä henkeäsalpaavan kaunis näky räjäytti innokkuuteni päästä jälleen sukeltamaan täysin uusille leveleille. Jos 50 metrin päässä uimarannasta voi nähdä esimerkiksi kalmarin, mureenan sekä kuulemma jopa haikaloja, mitä ihmeellisyyksiä onkaan kätketty hieman syrjäisemmille sukellussaiteille? Tämähän täytyy selvittää empiirisen tutkimuksen keinoin! Ensiksi on kuitenkin kenties vietävä loppuun vedenalainen uimakouluni ja oppia vaikkapa sukeltamaan ennen hätiköintiä maailman parhaimmille mestoille. Niin siistiä! Elämä on taas ranta ja palmupuita! Makeeta.

Okei, yllaoleva setti oli hakattu ilmoille jo lauantaina, mutta juuri kun olin saattamassa tata eeppisen lyyrista teosta blogosfaariin tapahtui saarenkokoinen blackout kaikissa internet-tukipisteissa. Perhentian saatiin tanaan takaisin online-tilaan, joten vapautan taman paivityksen nyt. Muuta mainittavaa tapahtunutta: epaonneni elektronisten laitteiden kanssa sen kuin jatkuu: olin tanaan snorklausretkella ja eikohan kulkuneuvo aja sen verran mutkaista kyytia etta meitsin rakas ja viimeinen yhteydenpitovaline, tabletti ja kaikki muukin tavara mika oli repussa mukana kastu aivan taydellisesti ja lapikotaisin johtaen valittomaan toimintahairioon. Jippii. Pitanee menna mantereelle paastyani jalleen elektroniikkaostoksille. Huomenna tosiaan alkaa meitsin transformaatio vesipedoksi.

Turtle Bay, en kasita miten vesi voi olla jossain nain kristallinkirkasta. Nakyvyys snorklatessakin yli 10 metria. Huhhuh, koen toistuvia vedenalaisia kauneusylikuumentumisia!

Mikaan kuva ei oikeasti tee oikeutta tan mestan veden kauneudelle. Ikava kylla goprokin hajosi niin on tyydyttava otoksiin nain pintapuolella.

Taman Negara

Aamulla herätys aikaisin ja junalla Pekelilingin bussiasemalle, bussi kohti Jerantutia. Jerantutista villiin viidakkoon suuntaavan vanhaan linja-autoon, joka aloittaa mielettömän hurjastelun syvemmälle kohteeseen. Yhtäkkiä olin jo Kuala Tahanissa, kymmenen metriä leveän joen toisella puolella valmiina hyökkäämään maailman vanhimpaan viidakkoon. Taman Negara, huhujen mukaan Kaakkois-Aasian kuumin kansallispuisto ja mahtava mesta observoida villiä eläimistöä ja koskematonta kasvikuntaa aukeni edessäni. Viidakon puolella jokea sijaitsi myös ilmeisen suosittu resortti, oletettavasti hintavahko. Epäviidakkoisella puolella hostellit olivat puoli-ilmaisia. Halvin murju maksoi 5 ringittiä, eli reilun euron. Päätin kerrankin törsäillä ja sijoittaa rahani keskitason majataloon, hintaa 10 ringittiä. Edullinen on bäkpäkkerin Hilton, joo. Muutenkin kaikki ihmeellisen halpaa tässä viidakkokylässä, jossa luulisi vähäisen tarjonnan sanelevan korkeita hintoja.

Näkymät Kuala Tahaniin viidakon puolelta jokea

Matkailijapopulaatio näytti koostuvan jälleen paljolti pariskunnista ja joistain extremereippailijoista jotka olivat lähdössä päiväkausien vaelluksille. Meitsi ei täällä jaksa tarpoa liian pitkään, viidakkotrekkaus säästyköön Borneoon. Onneksi tapasin bussissa coolin ranskalaisen jäbän, nimeltään Trang (ilmeisesti vietnamilastaustainen etenijä) jonka kanssa sitten tutkiskelimme mestoja. Eipähän ollut liian paljon tekemistä näin pimeällä, joten keskityimme lähinnä safkailuun. Ihan sairaan hyviä burgereita tässä kylässä! Nukkumaan semiaikaisin sillä viidakko oli vallattava heti aamutuimaan!

Tällästä on siltavaeltaa viidakossa

Herättyämme nappasimme Tran-jäbän kanssa takeaway-nuudelit eväiksi ja ylitimme joen viidakkoon. Kansallispuistoon piti ilmoittautua sisään ja maksaa nimellinen ringitin pääsymaksu. Tämän jälkeen suunta ilmeisesti kaikista helpoimmalle reitille, joka johtaisi maailman pisimmälle viidakkoon viritetetylle köysisiltaradalle. Englanniksi canopy walkway, suomeksi varmaan jonkinmoinen latvustokulkurata. Jeah, kuulostaa fancylta!
Hikoiltuamme noin tunnin ajan läpi viidakon saavuimme pääpaikoille. Kasvillisuuden sekaan oli tosiaan rakennettu ihmeellinen siltajärjestelmä. Koko komeus oli vain muutamien vaijereiden ja köysien varassa, jotka oli kiilattu puisilla liuskoilla kiinni jykevimpiin tammiin. Mitään ei ollut naulattu ja siltojen väliset tasanteetkin oli jollain tavoin vain tuettu paikoilleen. Näin suojelemme luontoa ja saamme aikaan kuumottavia etenemispaikkoja. Ja vielä maailman pisin viritelmä, ei huhhuh. Yhtä siltapätkää kohden ei saanut ylittäjiä olla neljää enempää. Tämä turvamääritelmä on varmaankin suunniteltu paikalliselle ruumiinrakenteelle, sillä astuessani pienikokoisen ystäväni perässä sillalle, oli erittäin lähellä mieletön romahtamisen aiheuttama loukkaantuminen. Koko hökkeli heilui edetessäni kuin taifuunissa, joten muut antoivat meitsin aina mennä urhoollisesti ensimmäisenä pitkin siltoja. En tiedä onko preesensini jollain tapaa painava, mutta muiden eteneminen näytti hyvin kevyeltä verrattuna omaan horjahteluuni. Villiä.

Ilmeinen eläinbongausaukio, ei näkynyt vieraita
Kuvaa ottaessa saavutin hetkellisen tasapainon, muuten koko kyhäelmä heilui villisti

50-metriä korkea kulkurata tarjosi siistejä näkymiä ja bongailin muutamia hassunnäköisiä otuksia, kuten nahkansa levittävän liitoliskon sekä jonkinmoisia apinankaltaisia eliöitä. Täällä piti kuitenkin helposti spotata erilaisia kissaeläimiä ja jopa sarvikuonoja. Mainospuheita. Ehkä vika oli kuitenkin minussa, en edennyt tarpeeksi syvälle viidakkoon. Tämän jälkeen lopettelimme Tranin kanssa kierroksen kipuamalla näköalamäelle ja tämän jälkeen takaisin Kuala Tahanin kylään. Hikoilin viidakon kosteassa kuumuudessa järjettömän paljon ja vettä kului kuin maratonilla. En lähtisi tänne kohmelossa. Huh.

Näin sitä viritellään sillat tukevasti paikoileen

Aikaa oli vierähtänyt varsin vähän ja viidakkokin oli kevyesti tsekattu, joten pakkasin rinkkani ja hyppäsin takaisin Jerantutiin, josta legendaarinen Jungle Express – juna lähtee huomenna aamuyöstä kohti pohjoista. En ihan kauheasti syttynyt Taman Negaralle, ehkä viidakot ei olekaan mun juttu. Onneksi meitsi on kohta saarella, jeah!

Tapahtui bussiasemalla: matkakumppanini Trang ilmoittaa poistuvansa saniteettitiloihin, mutta katoaakin tämän jälkeen jäljettömiin! Oliko tämä jonkinnäköinen statement meikää vastaan, vai mitä lienee miesparalle käynyt? Tovin odottelun jälkeen luovun toivosta ja siirryn hostelliin junaa venailemaan. Ihme jätkä! Toivottavasti selviää! Kaikkea sitä taas.

PS. Vähänkö muuten säästää massia kun käyttää esiladattua pankkikorttia!! Nostokulut viidesosa, mahtia!

Sohvasurffausta

Sohvasurffaaminen. Sosiaalinen ilmiö, jonka avulla pääsee kenties hetkeksi pakoon tavallista reissaajaskeneä ja sukeltamaan syvemmälle paikalliseen elämänmenoon. Olen melkoinen rookie tähän kyseiseen bisnekseen, mutta avoimin mielin ja asianmukaisella reippaudella onnistui kaikessa. Ilmoitettuani couchsurfing-sivustolla tarpeestani löytää yösija, oli tarjonta suoranaisen valtaisaa. Vastaanotin varmaan kymmenen tarjousta, joista valitsin oletettavasti samanhenkiseksi osoittautuvan tyypin isännäkseni. 25-vuotiaalla Edwinillä oli yli sata positiivista kommenttia ja jopa ammattimaisesti kuvattu Youtube-esittelyvideo toiminnastaan isäntänä. Ilmeisesti tämänkin harrastuksen voi viedä täysin uusille leveleille. Otin jäbään yhteyttä ja sain yksityiskohtaiset ohjeet sukkuloida Kuala Lumpurin esikaupunkialueelle, jonnekin syvälle asvalttiviidakon sisuksiin!

Meitsi ja Ed

Seikkailua riitti jo pelkästään bussipysäkin löytämisessä lentokentällä. Epäileväinen puolen kilometrin kävely valtatiellä autojen seassa tuotti kuitenkin tulosta ja hyppäsin bussin kyytiin kohti KL Sentralia, keskusasemaa. Ilmeisesti tämä Subangin lentokenttä on sen verran vähemmän liikennöity että yhteydet eivät ole yhtä mallikkaat kuin pääasiallisella KL k-välisellä kentällä, josta löytyy kaikenmaailman julkiset liikennevälinehärpäkkeet. Anyways bussi vaihtui lähijunaan sentterissä ja sukellukseni syvälle lähiöön saattoi alkaa. 11 aseman jälkeen meitsiä odotti sovitussa paikassa isäntäni, joka loppumattomalla innolla esitteli itsensä sekä työnsi minut autoonsa ja kädenkäänteessä olimmekin jo jäbän kämpillä jonkinmoisessa opiskelija-asuntolassa. Mahtavaa. Mieletön vieraanvaraisuus sen kuin jatkui: Edwin oli valmistanut kolmen ruokalajin aterian, jonka sain kunniakseni jakaa kaikkien asunnonhaltijoiden kesken. Kaikki kämppää asuttavat tyypit puhuivat loistavaa englantia ja tämä Suomi-Malesia seuran toinen (Edwin oli kuulemma hostannut toistakin suomalaista reissaajaa) kokoontuminen sujui mitä railakkaimmassa yhteishengessä. Mainittavan arvoista loputon kiinnostus suomalaista koulutussysteemiä kohtaan ja oma rehentelyni viikon kestäneillä liiketalouden opinnoillani Haaga-Heliassa (tämähän tekee musta täydellisen ekonomin).

Batu Caves ja iso patsas

Seuraavana päivänä isäntäväellä oli koulua, kyllä lauantainakin näköjään käydään Aasiassa koulussa, joten lähdin sooloilemaan kohti kaupungin ykkösturistikohdetta, hindujen pyhää Batu-luolaa. Mahtava luola, jonka eteen Malesian hallitus oli pystyttänyt maailman suurimman hindupatsaan. Paikalla kuitenkin mahdottoman paljon porukkaa viikonlopun vuoksi ja tähän lisättynä tavaroita ryöstelevät pyhät apinat eivät miellyttäneet liiaksi. Tämän jälkeen päätin eksyä Kuala Lumpurin kuuluisaan China Towniin, Jalan Petalingille. Hukkasinkin itseni täysin, mutta kaksi mitä miellyttävintä ja englantia sujuvasti virkkovaa kiinalaista neitoa pelastivat meitsin harhailulta ja kutsuivat lopulta luokseen kyläilemään Kiinaan, Chengdun pandakaupunkiin. Vähän siistiä, nyt mulla on kamuja Kiinassa asti!

Sisällä näytti sitten ihan rakennustyömaalta

Edwin pääsi onneksi koulusta iltapäivällä, joten hengailin hänen seurassaan loppupäivän. Taru Kuala Lumpurista kulinaristin taivaana toteutui kun safkasimme kolmessa eri ravintolassa, eikä ruoka ollut koskaan edes keskivertoa. Etenkin lähiössä lymynneen maailmanluokan intialaisravintolan nan-leipä vei sydämeni mennessään. Aivan sairaan hyvää ruokaa. Huhhuh. Iltahan sitten huipentui aasialaisittain yleiseen kreisiin karaokemeininkiin. Täällä vuokrataan tosiaan omalla porukalla oma huone, jossa sitten rallatetaan iloisesti yhdessä. Tyyppien mielestä meitsin herkkä tulkinta Backstreet Boysin legendaarisesta I Want It That Way- biisistä oli uskomaton ja jouduin vetämään lopulta encoren. Kai siitä ala-asteen kuorolaulusta oli lopulta jotain hyötyä…

Liikennefiiliksiä, mahtava täytekuva

Sunnuntai koitti ja samalla viimeiset hetkeni uskomattoman hostini kanssa. Raahasin rinkan Chinatowniin hostelliin ja hengailin ympäri keskustaa kunnes Edwin pääsi koulusta. Ukko halusi tarjota meitsille viimeisen iltamme kunniaksi safkat jossain fiinissä ravintolassa jossa tarkoituksena oli grillata ruoka itse. Tätä ennen menimme tsekkailemaan kenties maailman huonointa, japanilaisperäistä, kauhuelokuvaa joka lähinnä vain nauratti. Leffan teemana oli pelottavat haamut ja muu yliluonnollinen mutta juoni oli varsin ankea. Japanissa porukka puolestaan kuulemma katsoi kyseistä leffaa kauhusta jäykkänä. Oon ilmeisesti vaan sairaan kova jätkä! Safkattuamme mitä maittavimman aterian, oli aika jättää hyvästit. Mitä positiivisin kokemus, toivottavasti joskus tapaamme uudelleen. Suosittelen couchsurffausta, edullista ja mitä avartavinta puuhaa.

Täs meitsi pyörii Petronas torneilla

Tänään maanantaina lähinnä suunnittelin Malesian kiertomatkaani. Ensimmäisenä ryntään kohti Taman Negaraa ja tämän jälkeen suuntaan maailman kuululle Pulau Perhentianille, sukeltajien unelmakohteeseen. Yksi sukellus maksaa kuulemma vain 25 dollaria, kyllä kelpaa! Aamulla taas halvimman kautta kohti seikkailua, siistiä päästä taas liikkeelle!

Hahahahaa! Ajoin mun reissuparran! Oikealla vielä meitsin Amish-tyylinen mieletön beardi…

Avautuminen

Ei saatana.

Miten voi olla taas ihminen näin helvetin avuton ja tyhmä. Viisumi Indonesiaan saapuessa 30 päivää. 9.7-8.8, 31 päivää. 31-30 = 1 päivä liikaa. Yksi päivä liikaa = 300.000 rupian sakkomaksu. Päälle pakollinen 200.000 rp lentokenttävero, lento Malesiaan tosiaan maksoi vertailun vuoksi 400.000rp eli noin 25 euroa, matkatavaroineen kaikkineen. Ei taas tekisi mieli kuin itkeä, tämä reissu on monetaarisesti suurempi farssi kuin koskaan aikaisemmin. Sinne taas rahaa savuna ilmaan. Sinne niin 500.000 rupiaa, 30 euroa sinne niin. Ottakaa ja viekää kaikki. Perkele. Joo. Voisi vaikka opetella laskemaan.

Siinä niin mustaa valkoisella, kyllä taas harmittaa

Tätä taloudellista takaiskua paikatakseni olen kuitenkin jo ryhtynyt tuumasta toimeen. Postasin ilmoituksen Couchsurfing sovellukseen Kuala Lumpurin alueelle ja alta aikayksikön ihmiset tarjoutuivat isännöimään kovia kokenutta reissaajaa. Joku paikallinen opiskelija oli saanut mielettömät arvostelut mahtavana sohvasurffausisäntänä, joten juteltuani aikani facebookissa tyypin kanssa, sovin majoittuvani hänen kämpillään muutaman päivän ajan. Toivottavasti tämä ei ole jonkinmoinen kuumottava ansamajoitus. Pitänee jatkossakin nukkua ihmisten sohvilla, sillä näin säästää niin maallista omaisuuttaan kuin myös pääsee kenties hieman originaalimmin tutustumaan paikalliseen elämänmenoon. Kuulemani mukaan aasialaiset ovat erityisen innokkaita majoittamaan länkkäreitä kämpilleen, saaden näin mahdollisuuden kehittää kielitaitoaan ja tietenkin hengailla mitä cooleimmassa seurassa. Jees.

Turhautumisen osoitus Medanin kaatosateelle

Eilen saavuttuamme Medaniin ja raahattuamme rinkat hostellille, oli aika viimeisen illanvieton tässä mahtavassa tuhansien saarien maassa. Indonesia päätti toverillisesti hyvästellä minut kaatamalla koko illan vettä tulvaksi asti päällemme. Kaatosade suorastaan villitsi paikalliset. Porukka kaahaili yläosattomissa autoteillä, joilla vettä oli paikoittain lähes säären syvyydeltä. Muuten ei Sumatralla pahemmin paljasta pintaa ole näkynyt, mutta ilmeisesti kaatosade saa aikaan saman paljasteluefektin kuin aurinkoinen biitsipäivä länkkäreissä. Asenne meininki. Sateen lannistamina vietimme viimeisen illan kahvitellen läheisessä kuppilassa paikallisten, vaikeasti englantia virkkaneiden, eläkeläisten parissa. Täytyy myöntää, että tämä osittain elekielellä ja kaikin muin mahdollisin viestinnällisin avuin käyty keskustelu oli erittäin avartava. Ukot tuntuivat kokeneen ja nähneen paljon ja selittivät miten Indonesia on nopeasti muuttunut jännitteisestä valtiosta kohti uutta tasapainoisempaa ja modernia kokonaisuutta. Kavereiden vakaa usko muutoksesta parempaan, varsinkin tulevan uuden presidentin myötä oli hyvin vakuuttavaa, vaikka sivulauseessa mainitsivatkin lähes puolen maan budjetista katoavan korruption rattaisiin. Karu totuus. Ukkojen ilmeet olivat myös varsin uskomattomat paljastettuani heille muun muassa suomalaisen hyvinvointivaltion salaisuuksia, kuten sosiaaliturva ja koulujärjestelmä. Jäbät olivat erittäin vaikuttuneita kuitenkin siitä että asiat muuttuisivat samankaltaisiksi myös täällä, sormet ristiin!

Meen tän näköisenä Malesiaan, ei ne välttämättä päästä mua sisään

Miika tosiaan jää vielä viikoksi Sumatralle ja meitsi vaihtaa maamaisemaa ihmettelemään Malesian mahdollisuuksia. Voisi vaikka lopettaa nämä typerät rahaa imuroivat pelleilyt. Budjettikriisi…

Kohti Medania

Bukittingi. 30 tunnin bussimatkan jälkeen mitä rapein kävely bussiterminaalilta keskustaan ja väsyneenä ensimmäiseen hotelliin tyytyminen. Paikka oli tietenkin kaupungin kalleimpia ja suhteellisen huonolla sijainnilla, mutta tässä rasitustilassa emme jaksaneet Miikan kanssa sen enempää murehtia vaan lyyhistyimme nukkumaan lopen väsyneinä. Hieman surettaa tämä älytön busseissa eteneminen ilman välipysähdyksiä, mutta Balilla vietetyt pari viikkoa jättivät suhteellisen tiukan aikataulun ehtiä Medaniin viisumin viimeisenä voimassaolopäivänä. Indonesiassa tosiaan tuo saapuessa ostettu viisumi kestää vain 30 päivää. 

Ngarai Sianok, tai ihan vaan Sianok Canyon ja juuri näytöksen lopettanut hymyilevä velikulta…

Bukittingi valikoitui välipysähdyskohteeksi Bandar Lampungin indofrendien suosituksesta. Eipä olut taaskaan mitään sen kummempaa tietoa mihin oltiin saavuttu, mutta upeita mestoja piti ihaileman. Aamulla jätimme rinkat hostellille ja lähdimme reippaina tutkimusmatkalle. Ykköskohteena oli kaupungin halkaiseva Sumatran  Grand Canyoniksi haukuttu Ngarai Sianok. Japanilaiset olivat myös kaivaneet kanjonin sisuksiin kilometrien pituisen tunneliverkoston ja tätä kokonaisuutta pääsi ihailemaan 65 sentin pääsymaksun suorittamalla. Ei paha. Kuopan laitamat olivat myös täynnä veikeitä apinoita, jotka tarjosivat päivän parhaan komediahetken parittelemalla villin julkisesti aasialaisturistien siveellisesti katsoessa muualle. Itse seurasin tietenkin kyseistä aktia koko näytöksen ajan, eipähän ole vähään aikaan saanut näin hyviä nauruja. Ihmeellinen on luonto. Esimerkillisinä seikkailijoina päätimme kiivetä repeämän toiselle laidalle. Tälle vähemmän kavutulle puolelle johtivat ilmeistä paikallista ylpeyttä kasvattaneet kiviset portaat, jotka oli nimetty komeasti The Great Wall of Bukittingiksi. Kyseessä tosiaan ihan normaalit harmaat kiviportaat. Kanjoninäkymät olivat kyllä kiipeämisen arvoiset, mutta tämänkin paikan täyttivät lohduttomana näkynä muovipullot ja muut modernit ongelmatuotteet. Sisäinen hippini kärsii.

Näkymät toisella puolen kanjonin, kuvaan voisi lisätä vaikka dinosauruksia

Tällä mielettömällä aukiolla väkijoukko viliintyi.

Kanjonirepeilyn jälkeen chillailimme kylän torille aiheuttamaan jo tutuksi tullutta bule-maniaa. Paikalla oli jos minkälaista satuhahmoa ja maskottia kuvauskaveriksi, mutta ylivoimaisesti suosituin asetelma oli kahden valkonaaman kainalossa. Jippii. Ostettiin kuitenkin 4 dollarin kellot, kyllä kelpaa. Tämän jälkeen väsynyt marssi hotellille ja kohti bussiterminaalia. Edessä jälleen 13 tuntia bussissa kohti Parapatia, joka tunnetaan maailman suurimman vulkaanisen järven, Lake Toban, asemakaupunkina. Tämäkään ei sitten sujunut ongelmitta. Selviää että olemme vaeltaneet väärälle bussiasemalle ja oikea terminaali onkin toisella puolen kaupunkia. Ei hätää. Tien toisella puolen on kustomoitua Toyotaansa huoltamassa pelastava enkelimme Banggan, joka lupasi kyydittää meidät oikeaan paikkaan. Nousimme rohkeasti kyytiin tähän vauhdikkaaseen menopeliin ja olimme yhtäkkiä oikealla terminaalilla. Selviää, että edullinen bussi on täyteen buukattu ja ainoana vaihtoehtonamme on varsin riistohintainen minibussikyyti noin 20 euron hintaan. Rajoitetun aikamme vuoksi ei tilanteessa ole vaihtoehtoa ja otamme tarjouksen vastaan. Tämän kyydin lähtöön on kuitenkin useampi tunti, joten Banggan tarjoaa meille mahdollisuutta vierailla kodissaan ja tutustua hänen perheeseensä. Jälleen tarjous, josta ei parane kieltäytyä.

Safkailemassa Bangganin huudseilla! Iso kiitos äijälle

Jäbä tarjosi meille myös perinteiset kookoskahvit! Näitä posekuvia varmaan sitten miljoona erilaista

Seuraavaksi tapaamme ystävämme perheen heidän kartanomaisessa kämpässään. Lempparityypinä mieleen jäi kaverin setämies, jonkinmoinen alkoholisoitunut englannin perusteita sönköttävä Indonesian armeijan erikoisjoukkojen kersantti. Herra ihastui pysyvästi Miikaan ja yritti muun muassa naittaa sukulaistyttöjään tälle vaalealle hurmurille. Meitsi ilmeisesti ymmärrettiin kuontaloni ja poninhännälle viritetyn peruukkini johdosta jonkinmoiseksi köyhäksi trävelleriksi, enkä tästä johtuen päässyt vielä naimisiin. Sad but true! Safkattiin taas napamme täyteen ja otettiin miljoona kaverikuvaa ja tämän jälkeen Banggan kyyditsi meidät takaisin bussiasemalle. Uskomatonta vieraanvaraisuutta. Uskomaton maa. Huhhuh.

Bussissa alkaa pikkuhiljaa hajottamaan

Bussilla Parapatiin ja Parapatista risteily kuuluisalle Pulau Samosirille, saarelle Tobajärven keskellä. Samosir on hiljainen saari, idyllinen pakopaikka kaikille jotka halajavat omaa rauhaa ja mahdollisuutta vetää pään sekaisin erilaisilla taikasienillä. Magic Mushroom ja laundry service-kylttejä kaikkialla ja saarella vain yksi katu. Ei nyt ollut ihan meidän juttu. Mahtavat maisemat ja originaali kulttuurimeininki. Jokaisen vastanaineen idyllinen kutupaikka. Tulkaa tänne. Saariseikkailun huvittavaksi kohokohdaksi jäi vierailumme perinteisille markkinoille: sikoja säkeissä kaupannut miekkonen pyysi saada lupaa kosketella meitsin hienostunutta leukakarvoitusta ja luvan saatuaan ihasteli tätä ihmeellisyyttä. Ilmeisesti parta on kova juttu tällä saarella. Loppupäivä menikin sitten levyttäessä ja safkatessa. Yolo yolo!

Keksimme viskin nauttimisen tekosyyksi onkivavan tapaisen tekeleen

Samosirin markkinoilla kalaa kaikessa muodossa!
Kyseisessä keskuksessa yöpyminen maksoi noin 3€ reissaaja, ei ollenkaan paha

Se on seuraavaksi bussi Medaniin ja lento Kuala Lumpuriin. Aika Indonesiassa on tuleva päätökseen. Mahtava kuukausi, vaikka vietinkin ikimuistoisia päiviä sairaalassa. Malesian valloitus edessä! Jeah!
Ps täs vielä video missä ihmettelemme sikakauppailua:

Krakatau ja kaikkea muuta

Mitähän sitä nyt taas sanoisi. On se vaan reissaaminen ja elämä ihmeellistä. Eipä taas olisi uskonut minkälaiseen seikkailuun sitä jouduttiinkaan Jakartasta lähdön jälkeen.

Ensimmäinen etappi tässä reilun kolmen päivän pyörityksessämme oli legendaarisen tulivuoren Krakataun valloittaminen. Tämä oli meitsille henkilökohtaisesti mieletön juttu, sillä juuri tässä paikassa halusin ehdottomasti käydä Indonesiaan saapuessani, Juusolla ja Miikalla ei ollut varmaankaan harmainta aavistusta minne olimme taas matkalla, mutta nopean wikipedia-briiffauksen ja innokkaan selonteon jälkeen olivat jäbät tietenkin matkassa mukana. Olimme päättäneet jälleen selvitä mitä halvimmalla, joten sukkuloimme itsemme joukkoliikenteen voimin perille aivan paikallisten tavoin. Ruohonjuuritason transportaatiota ei voi liian hintavaksi syyttää: parin tunnin lauttamatka Javalta Sumatran puolelle maksoi huimat 13.000 rupiaa, noin euron. Meininki laivalla oli täysin ruotsinlaivalta repäisty porukan tampatessa liveorkesterin tahtiin, itse pakenimme pääkannelle nukkumaan. Sumatran puolella tungimme rinkat bussiin ja pääsimme lopulta Kaliandan kyläpahaseen yöksi. Aamulla herättyämme neuvottelimme ojek-kuskien kanssa moottoripyöräkyydistä Cantin satamakylään, josta tarkoituksena oli edetä veneellä itse Krakataulle noin neljän tunnin ajan. Aikamoinen säätäminen yhden tulivuoren takia, mutta tätä paikkaa ei vain voinut jättää kohtaamatta. Satamassa meitä lykästi sen verran että rikas indonesialainen lääkärisetä ilmoitti maksavansa valtaosan venevuokrasta, joten pääsimme saarelle suhteellisen edullisesti.

Seikkailijaryhmämme suurin savuttaja sekä Krakatau

Reilun 3 tunnin risteilyn jälkeen edessämme alkoi hahmottua aavemainen näky. Kolmen tulivuoren jäänteet, joista Krakataun keskeinen saari oli yhä aktiivinen ja savuttava. Räjähtäessään vuonna 1883 vuori vei arvioiden mukaan mukanaan jopa 150.000 ihmishenkeä ja aiheutti modernin historian voimakkaimman äänen. Räjähdys joka tässä mestassa tapahtui vastasi Wikipedian mukaan muutaman kymmenen ydinpommin räjäyttämistä samaan aikaan ja aiheutti muun muassa maailmanlaajuisen ydintalven. Menkää tsiigaamaan: tästä ja sivistäkää itseänne melkoisen tuhoisasta paikasta. Ihmeellistä miten räjähdyksen jälkeen tulivuori oli kokonaan kaikonnut vedenpinnan yläpuolelta, mutta nyt se oli jälleen kasvanut lähes parinsadan metrin korkuiseksi. Seuraava räjähdys lienee suhteellisen tuhoisa, huh.

Elottoman pahaenteinen mesta, taustalla toisen tulivuoren jäänne
Kapusimme tuhkamäkeä noin puoliväliin vuorta saavuttaen kenties noin sadan metrin korkeuden, huipulle ei päässyt hengenvaarallisten kaasuyhdisteiden vuoksi, yh!

Palattuamme Krakataulta torstaina iltapäivällä oli edessä mahtava sulloutuminen henkilöauton takapenkille ja sadan kilometrin kituuttaminen Bandar Lampungiin, paikkaan josta kenelläkään ei ollut yhtään mitään tietoa ja jonne suuntasimme reppureissaajalle elintärkeällä ennakkoluulottomalla innolla. Tämä oli kuitenkin koitua kohtaloksemme, kun perille päästyämme lyyhistyimme paikallisen minimarketin pihaan googlettamaan mahdollista majapaikkaa muutaman tunnin etsiskelyn jälkeen. Kaupunki oli jostain syystä täynnä indonesialaisia lomailijoita, sillä porukka suuntaa täällä ramadanin aikana kaupunkiin sukuloimaan. Olimme jo täysin luopumassa toivosta ja täysin harkitsemassa kadun kovan kylmässä syleilyssä nukkumista, kun  täydellinen ihme tapahtui. Indonesiassa opiskeleva slovakialainen Mike ilmestyi luoksemme ihmetellen ahdinkoamme ja kehotti meitä liittymään hänen ja hänen ystäviensä seuraan kahvittelemaan. Tämähän oli ehdotus josta ei voinut kieltäytyä.

Karaokebileissä villi meininki

Uskomaton tapahtuma vain jatkui jatkumistaan, kun kahviseura paljastui koulut käyneeksi sivistyneeksi paikalliseksi porukaksi, joka ilmoitti heti alkuun huoliemme olevan ohi sillä viettäisimme heidän seurassaan seuraavat päivät. Tyyppien kiinnostus meitä kohtaan oli loputon ja vieraanvaraisuus mitä ystävällisintä. Seuraavaksi istuimme autossa matkalla perinteiseen aasialaiseen illanviettoon, oli aika laulaa karaokea. On harvoja asioita, jotka ovat kulttuurisesti kenties yhtä kaukana kotoisen jäykästä suomalaisuudesta, kuin iloisen indonesialaispoppoon hillitön torstainen perheilta karaokeravintolassa. Mukana olivat suunnilleen kaikki perheenjäsenet ja jokainen kokeili vuorollaan lahjojaan toisten odottaessa innokkaasti tanssien vuoroaan. Suomalaiseen tapaan jurotimme aluksi ihmetellen nurkassa, ennen kuin seuraava ihme tapahtui: karaokehuoneen laululistasta löytyi se yksi laulu jota ei vain voinut jättää vetämättä. Crazy Frog – Axel F. Järjettömän piipittämisen malliesimerkki ja vaaleat suomileijonat huutamassa tätä tikitystä mikkiin uusien ystäviemme ihmetellessä silmät pyöreinä kyseisen kappaleen mielettömyyttä. Siinä teille häh, vähän suomalaista ujoutta. Oli kuulemma eka kerta ikinä kun kuulivat kyseisen kamaluuden, eeppistä. Vietimme tulevan illan majoittuen uuden ystävämme Duriatin kämpillä, itse sain kunnian nukkua olohuoneessa matolla, ennakkoluuloista huolimatta erittäin mieluisa yösija. Trimakasi!

Jonkun tyypin kotona safkailemassa keksejä, meillä kuulemma keltaiset ja erittäin villit hiukset!
Herkkuja kuin joulupöydässä, erehdyin itse nautiskelemaan hieman tulista chilikastiketta ja tämän johdosta suurin osa jäi maistamatta, mahtisettiä anyways!

Seuraavana päivänä pyöritys siirtyi linkousasteelle. Meidät oli kutsuttu juhlistamaan pyhän paastokuukauden päättymistä kaikkien tämän uuden kaveripiirimme ihmisten kotibileisiin. Päivän aikana saimme kunnian tutustua tämän maan kulttuuriin upealla tavalla. Kiersimme talosta taloon syöden mitä hienoimpia ruokia(enimmäkseen erilaisia keksejä, ihme juttu) ja osallistuen muun muassa kotikaraokebileisiin saaden todella miellyttävän kuvan tästä meille hieman vieraasta kulttuurista. Matkailu avartaa. Juuson sanoin olo oli koko päivän kuin jonkun hieman tuntemattoman sukulaisen rippijuhlilla. Mahtavaa.

Miika sai kunnian nauttia himokkaan kotikaraokekuningattaren balladista
Buleista villiintynyt naisväki pääsi yhteiskuvaan! Mammat tosiaan kaikki suhteellisen iäkkäitä riivaajia, ilmeisiä puumia kaikki…

Uskomaton vieraanvaraisuus sen kuin jatkui kun saimme majoittua uuden ystävämme Titin kämpillä. Mamma oli meille kuin äitihahmo, pitäen huolen lähes kaikista tarpeistamme. Esimerkiksi yritimme supermarketissa etsiä Juuson kanssa avokadoja, niitä kuitenkaan löytämättä, niin eiköhän seuraavana päivänä juuri ennen lähtöämme paikalle ilmesty säkillinen kyseisiä hedelmiä. Ei kai tässä voi kuin kiittää kun näin hienoja ihmisiä on olemassa. Nautittuamme maukkaan illallisen meille ilmoitettiin myös seuraavan aamun retkestä läheiselle saarelle, joten painuimme nukkumaan tätä seikkailua odottaessa.

Mysteerinen hopeasormus, mistä lienee kotoisin…

Kerrottava myös erikseen erittäin satunnainen meitsin ja Miikan bussilippujen osto-operaatio. Juuso tosiaan lähtee takaisin Balin bilekeitaalle ja sieltä aikanaan Suomeen aloittamaan sen oikean elämän ja opiskelemaan, mutta meidän reissu saa jatkua kunnes kotiinpaluun mystinen aurinko joskus kajastaa. Tosiaan, lähdemme indojäbien Duriatin ja Harryn kanssa saalistamaan matkalippuja. Bussifirman omistaja kutsuu meidät varikolleen kahvittelemaan ja lopulta kotiinsa juhlistamaan eid mubarakia. Äijä sattuu ilmeisesti olemaan kaupungin rikkain mies ja jäbän palatsi on kuin Aladdinista repäisty. Paikkaa ympäröi massiivinen puutarha, jonka antimia saamme porukalla maistella. Lohikäärmehedelmä (dragonfruit, mikä lienee) vie tuoreudellaan kielen mennessään ja tämän herkun jälkeen pöytään kannetaan uunituoreita leivoksia ja jonkinmoista kotikeittoista mehujuomaa. Olin aikaisemmin kiinnittänyt huomiota kauppiaan suurikokoiseen sormukseen ja eiköhän äijä hetkeksi palatsin uumeniin kadottuaan raahaa meille lahjaksi samankaltaista rinkulaa, kovasti pahoitellen että hänellä ei ole lahjoittaa matkalaisille kuin yksi sormus jaettavaksi. Siinähän sitten kiiteltiin täysin huulet pyöreänä tätä ihmeellistä kohtelua, samanlaista varmaan viimeksi Marco Polon kohdatessa keisarit Kiinassa. Bussilipuista saimme kuitenkin maksaa, on ne kauppiaat ihme tyyppejä. Ei mitään hajua sormuksen arvosta, mutta ihan komea kapistus. Ihan ok matkamuisto ja tarina. Ilta tosiaan kruunautui edellämainittuun illalliseen Titin kämpillä. Nice.

Lauantai koitti ja aikainen herätys sekä rantakamojen nappaus plus suuntaus biitsille. Kaikki oli taas huolehdittu puolestamme ja yhtäkkiä olimme kuvankauniilla biitsillä astumassa kalastajaveneen kyytiin. Ukko vie meidät tämän jälkeen läheiselle täysin yksityiselle saarelle, jossa vietämme päivän snorklaillen ja rentoutuen. Muuten aivan täysin täydellinen päivä, mutta eiköhän tähänkin pitänyt lisätä jonkinmoinen henkilökohtainen karmanegaatio RAKKAAN GOPRON HAJOAMISEN MUODOSSA. Perkele. Kyllä nyt vähän mököttää. Olin snorklaamassa ja kuvasin kameralle mieletöntä showta esittäneitä klovnikaloja, kun mahdoton tapahtui. Mitä helvettiä, yhtäkkiä kameran ns. waterproof up to 30 meters- rikkoutumaton suojakuori päättää päästää valtameren harrastamaan suojaamatonta kontaktia virtapiirien kanssa saattaen mahdottoman tärkeän taltiointivälineeni täysin sairaalakuntoon. Että sillä lailla, 2 kuukautta vanha suhteellisen hintava setti. Miten mä haen tän takuusta takaisin. Ei helvetti. Otti hieman päähän.

Hetkeä ennen katastrofia kamera tallentaa kuitenkin tällaista materiaalia, mikä logiikka tässä on!!!??!

  

Täältä lähdettiin vasemmanpuoleisella perinteikkäällä veneellä matkaan

Reilun tunnin morkkiksen jälkeen pääsen asian yli tietäen että esineet ovat kovin maallisia asioita ja on turha pilata päivää sen enempää murehtimalla. No worries. Kai tämäkin jotenkin selviää. Loppupäivän nautimme hauskasta seurasta ja mahtavasta biitsistä. Upea mesta. Tännekään emme olisi koskaan löytäneet ilman tätä mahtavaa sattumaa. Oletimme myös että nämä tyypit vähän välttelisi tiettyjä puheenaiheita, mutta vielä mitä. Eivät nämä hartaasti paastonneet uskovaiset muusta puhuneetkaan kuin sukupuoliaiheisista seikkailuista. Rivoa sakkia, jäbät suorastaan punastelivat tyyppien juttuja kuunnellessa. On myös hämmentävää miten paljon huumoria voi saada aikaan, kun sekoittaa muutaman rivin sanan indonesiaa alkukantaiseen englannin kielen sanastoon ja lisää ripauksen elekieltä. Olo oli kuin jollakin kansainvälisellä koomikolla. Juttujen tasoa voitte sitten kehitellä seuraavien oppimieni indonesian kielen sanojen perusteella: turuk= karkea nimitys vaginalle, mambu = haiseva, sangne = kiimainen , sekä bule = valkoinen tunkeilija. Riemulla ei mitään rajaa.

Biitsimeininki, kaikki muut tosiaan simmaili vaatteet päällä, aiheutimme hämmennystä täydellisillä vartaloillamme!

Lauantai-iltana jätimme sydämelliset hyvästit niin Juusolle, kuin myös uusille ystävillemme. Tännehän on saavuttava uudestaan. 30 tunnin bussimatkan jälkeen saavutimme Bukittingin kaupungin kävellen yömyöhään muutaman kilometrin matkan varmaankin kaupungin kalleimpaan majapaikkaan. Rankkaa tämä trävellääminen.

PS. Instagrammista voi kyvykkäät käydä ihailemassa suht eeppistä kotikaraokebilevideota, taattu hajoaminen!